Syyskuun 5. päivä alkanut seikkailu eteläiseen Amerikkaan on osaltani viimein päätöksessään, kun jalat osuivat taas kotimaan kamaralle eilen aamulla. Blogin ja Facebook-sivun pävittäminen ei tien päällä ollut niin yksinkertaista kuin olisi voinut ajatella, joten matkapäiväkirja matkasta seuraa nyt jälkijunassa. Tervetuloa yhtä kaikki mukaan matkalle näin jälkikäteenkin!
Saavuimme yli vuorokauden matkanteon jälkeen La Pazin lentokentälle aamukuuden aikoihin paikallista aikaa samaa jalkaa auringonnousun kanssa. Matkaa tehtiin lentoja odotellen Lontoon ja Miamin kautta, jossa väsyneillä matkaajilla oli jo naurussa pitelemistä USA:n vieraita hellivän maahantuloproseduurin kanssa. Ei auta, vaikket sinne olisi edes jäämässä, samalla tavalla jonotat ja olet syynättävänä. Ei, en tunne ketään Boliviassa. Joo, olen menossa sinne tekemään hyväntekeväisyystyötä ja kiipeämään vuorelle. ”Good luck with that…” oli suhteellisen ilmeettömän rajamiehen vastaus siihen. Kiitos vain… 😀
Perillä saavuttaessa ilma oli kylmähkö ja lumi oli maassa, sijaitseehan kenttä 4200 metrissä. Heti ei korkeuden vaikutuksia huomannut, mutta väsymysastekin oli siinä vaiheessa jo sellainen, että muistikuvat juuri mistään erityisemmästä ovat varsin hatarat. Oli vain siistiä olla viimein perillä, eikä matkatavaroitakaan ollut koko porukalla kateissa kuin yksi kassi.
Matkasimme bussilla ”joukonjohtajamme” Noran ja yhden jo aiemmin perille tulleen kapuajattaren lämpimästi vastaanottamina alas La Paziin – kirjaimellisesti alas La Paziin, joka on vuortenvälisten huippujen muodostamassa kattilanpohjassa nelisensataa metriä El Altossa sijaitsevaa lentokenttää alempana. Väsyneetkin aivot ahmivat ympäristöä koettaen käsittää, että täällä ollaan, vihdoin perillä, ihan oikeasti matkalla jossain tosi kaukana. Nouseva aurinko antoi upean säväyksen meitä vastaanottavalle kaupungille allamme.
Hotelliin kirjautumisen lisäksi suurin osa taisi saman tien painua pehkuihin. Tapasimme samoin suurimman osan kanssa samana iltana hotellin omassa ravintolassa, jossa totuteltiin paikalliseen palveluun, koko ruokailu kaikkineen kesti kolme tuntia ja osa jäi silti ilman ruokaa, ja laskunmaksukin oli vähän sinne päin. 🙂
Johanna Kapuaa apua - Bolivia 2015 