Kunnes seuraava omin pikku kätösin laadittu matkapäiväkirjanpalanen pätkähtää täältä maailmalle, kannattaa ehdottomasti käydä lukemassa ihanan energiapakkauksemme ja trekki- ja kiipeilyjohtajamme Nora Ryytyn blogikirjoituksen ensimmäinen osa matkastamme! Ihan kuin olisi itsekin jälleen ollut taapertamassa siellä keltaisten ruohotupsujen joukossa korkeutta ja vatsavaivoja manaten 🙂
Kirjoituksen kuvineen ja videoineen löydät täältä.
Matkaohjelmassa oli seuraavaksi tiedossa kolme päivää Planin toimintaan tutustumista, mikä aloitettiin paikallisesti La Pazin toimistolla. Sinne ei ollut asiaa kävellä tuosta vain ovesta sisään, vaan oltiin lukkojen ja piikkilankojen takana, ja paikallisten työntekijöiden piti meidät selvittää vierainaan sisään. Ensimmäinen päivä oli tiukkaa asiaa varhaiskasvatuksen hankkeista ja niiden toteutuksesta, ja saimme tutustua itse neuvolakorttimaiseen lapsen ”arviointikalenteriin”, jonka tiimoilta sain esittää muistaakseni 3-vuotiasta lasta ja kapuaja Minna K äitiäni. Siinä sitten mentiin esimerkinomaisesti havainnollistaen läpi yhtä arviointikriteeriä. En menisi sanomaan näyttelijänsuoritusta välttämättä Oscar-palkitsemisen arvoiseksi, ja eläytymiskyvyssä 3-vuotiaaksi oli taatusti suuria puutteita, mutta ainakin oli toiminnallista ja hauskaa tuossa vaiheessa päivää 🙂
Onneksi meillä oli vielä kauniin ja aurinkoisen päivän kunniaksi mahdollisuus nautiskella hetkonen pikku aukiolla ennen kuin meidät tultiin hakemaan kohti seuraavaa etappia.
Plan-päivän päätteeksi tulikin sitten suunnitelmien muutoksia, joiden kautta pähkinänkuoressa itse päädyin seuraavana aamuna paikalliselle pikkuklinikalle, sairaalakaapua päälle ja tipap käteen. Bolivia oli päättänyt toivottaa tervetulleeksi sekä salmonellalla että ameeballa! No, tippaletkussa vaihtui tiuhaan yksi jos toinen litku, ja vaikka oli vaikeuksia hyväksyä tapahtunutta, väliin jäävät Plan-kohdepäivät toimintoineen kismittivät hurjasti ja epätietoisuus vallitsi, mitä tapahtuu, jos en toivu ajoissa jatkamaan matkaa muun ryhmän kanssa, niin sittenkin nuo pari päivää sairaalan hoteissa kuluivat nopeasti ylimääräisiä asukkeja häätäessä. Ryhmästä kävi osa moikkaamassa ensimmäisenä iltana sairaalassa – oli ihanaa nähdä ”ulkopuolisia” varsin tylsäksi käyvässä ympäristössä ja kuulla vähän kuulumisia seinien ulkopuolelta! Toki sai olla omassa rauhassaan omassa huoneessaan, mutta silti oma seura käy välillä raskaaksi ja ehkä sairastaessaan sitä kyllästyy siihen aika tehokkaasti jossain vaiheessa.
Olin jo toisen päivän aikana kuumeilun jatkuessa varma, että se oli nyt sitten siinä, ja jos ryhmän mukaan pääsen, niin se tietää sen perässä matkustamista jollain viiveellä. Siksipä ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, mitä vastata, kun ryhmämme varsinainen persoona, ”showlääkäri” Igor pölähti iltasella kysymään, haluatko jäädä vielä tänne vai lähteä hotellille ja jatkamaan matkaa. Ei kun tippa irti, omat vaatteet päälle, hurjahko troppiresepti kouraan toimintaohjeineen ja apteekin kautta hotellille muuta ryhmää tapaamaan – ja pikapikaa pakkaamaan kaikki kampsut seuraavan aamun starttia varten. Oli suhteellisen haastavaa kahden kuumelöhöpäivän jälkeen puolikuntoisena miettiä ajatuksella, mitä jättää kaupunkiin maasto- ja vuoristo-osuuden ajaksi ja mitä taas täytyi pakata mukaan. Kai se jotenkin onnistui…
Kaikkia ei korkeus vaivannut laisinkaan – itsellä oli ensimmäisenä La Pazin -aamuna hymy kaukana olon ollessa kaikin puolin surkea. Särkylääkkeen lisäksi jomottavan vihlovaan päänsärkyyn (johon nämä kotimaiset särkylääkkeet eivät siis purreet mitenkään) oli kokeiltava paikallisia keinoja, kokapensaanlehtiteetä ja kokapensaan lehtiä, joita on Andien alueella käytetty jo ammoisista ajoista lähtien auttamaan sopeutumisessa korkeuteen ja korkeuden aiheuttamien vaivojen liennyttämiseen. kokapensaan lehtien kohdalla ei kokaiinista tai huumeista ylipäätään toki ole kyse. Paikallinen oman kahvimme ja kofeiinimme korvike, jonka sanotaan myös piristävän ja antavan elinvoimaa (myöhemmin maatkalla vieraillussa koka-museossa muun muassa tästä esitettiin lisää tietoa ja aineistoa.
Erityisemmin en kehu sen enempää teen kuin lehtienkään makua, mutta koska olotila vaati jonkinlaisia toimia, niin ei kun rohtovalikoimaan. Pääsin starttaamaan mukaan päivän retkelle kohti Kuulaaksoa, jolla on varsin kuvaava nimi, sen verran erikoisia kivimuodostelmia oli luvassa ihan Bolivian pääkaupungin helmassa.
Maisemat olivat huikaisevat, joka suunnassa mihin päänsä käänsi, oli jotain uutta ärsykettä silmille ja aivoille. Kävimme ihastelemassa kaupunkia ja horisontissa siintäviä vuoria myös Killi Killin näköalapaikalta, minkä jälkeen suuntasimme lounaan kautta noitamarkkinoille eli alueelle, jossa oli lukuisia pieniä puoteja, joissa kaupattiin vähän kaikenlaista. Uhrilahjoista Äiti Maalle (Pachamama) ihmelääkkeisiin, lisäravinteisiin, koristeisiin, tekstiileihin, ties mihin. Laamakuvioisia villamyssyjä taisi ostaa useampi, sellaisen voi bongata minunkin päästäni tänä talvena. Tai itse asiassa niitä on kaksikin. Samoin villasukkia, -paitoja ja muita käsitöitä oli tarjolla pilvin pimein.
Syyskuun 5. päivä alkanut seikkailu eteläiseen Amerikkaan on osaltani viimein päätöksessään, kun jalat osuivat taas kotimaan kamaralle eilen aamulla. Blogin ja Facebook-sivun pävittäminen ei tien päällä ollut niin yksinkertaista kuin olisi voinut ajatella, joten matkapäiväkirja matkasta seuraa nyt jälkijunassa. Tervetuloa yhtä kaikki mukaan matkalle näin jälkikäteenkin!
Saavuimme yli vuorokauden matkanteon jälkeen La Pazin lentokentälle aamukuuden aikoihin paikallista aikaa samaa jalkaa auringonnousun kanssa. Matkaa tehtiin lentoja odotellen Lontoon ja Miamin kautta, jossa väsyneillä matkaajilla oli jo naurussa pitelemistä USA:n vieraita hellivän maahantuloproseduurin kanssa. Ei auta, vaikket sinne olisi edes jäämässä, samalla tavalla jonotat ja olet syynättävänä. Ei, en tunne ketään Boliviassa. Joo, olen menossa sinne tekemään hyväntekeväisyystyötä ja kiipeämään vuorelle. ”Good luck with that…” oli suhteellisen ilmeettömän rajamiehen vastaus siihen. Kiitos vain… 😀
Perillä saavuttaessa ilma oli kylmähkö ja lumi oli maassa, sijaitseehan kenttä 4200 metrissä. Heti ei korkeuden vaikutuksia huomannut, mutta väsymysastekin oli siinä vaiheessa jo sellainen, että muistikuvat juuri mistään erityisemmästä ovat varsin hatarat. Oli vain siistiä olla viimein perillä, eikä matkatavaroitakaan ollut koko porukalla kateissa kuin yksi kassi.
Matkasimme bussilla ”joukonjohtajamme” Noran ja yhden jo aiemmin perille tulleen kapuajattaren lämpimästi vastaanottamina alas La Paziin – kirjaimellisesti alas La Paziin, joka on vuortenvälisten huippujen muodostamassa kattilanpohjassa nelisensataa metriä El Altossa sijaitsevaa lentokenttää alempana. Väsyneetkin aivot ahmivat ympäristöä koettaen käsittää, että täällä ollaan, vihdoin perillä, ihan oikeasti matkalla jossain tosi kaukana. Nouseva aurinko antoi upean säväyksen meitä vastaanottavalle kaupungille allamme.
Hotelliin kirjautumisen lisäksi suurin osa taisi saman tien painua pehkuihin. Tapasimme samoin suurimman osan kanssa samana iltana hotellin omassa ravintolassa, jossa totuteltiin paikalliseen palveluun, koko ruokailu kaikkineen kesti kolme tuntia ja osa jäi silti ilman ruokaa, ja laskunmaksukin oli vähän sinne päin. 🙂
Niin se sitten meni, että nyt on enää muutama yö lähtöön. Kesän aikana on huseerattu siellä ja täällä Suonenjokea myöten – muutama viikko sitten löysin itseni entisiltä kotikulmilta Tuusulasta paikallistapahtuma Tuusulan Taiteiden yöstä lippuja myymässä. Siinä vierähti upean aurinkoinen ja lämmin ilta golfkentän reunalla rannekkeita ihmisille kiinnitellessä ja lippuja rahastaessa. Yksin olisi ollut aika mahdoton homma, onneksi kapuaja Laura oli apunani ja toisaalla alueella varoja Kapualle tahkosivat myös Päivi ja Minna muun muassa makkaraa myymällä.
Muutama kapuaja joutuu jättäytymään ikävien sattumusten vuoksi pois matkasta ja kapuamaan täällä Suomessa hengessä mukana itseään parannellessaan, mikä on tietysti ollut ikävä juttu. On itselläkin ollut mielessä, että entäs jos jotain sattuukin vielä ennen lähtöä. Mutta eihän sitä niin voi elää, että paketoi itsensä kotisohvalle eikä uskalla mitään tehdä eikä minnekään mennä. Vielä tässä vaiheessa ollaan yhtenä kappaleena, toivottavasti vielä ylihuomennakin ja sitä seuraavina viikkoina 😀
Monta asiaa on väännetty väkipakolla kuntoon viimeisten viikkojen ja päivien aikana, mutta silti tuntuu, että yhtä moni asia jää silti viime tinkaan tai ei ollutkaan niin yksinkertainen järjestää kuin kuvitteli. Kaikki matka- ja lentoliput on nyt kuitenkin plakkarissa ja tarpeelliset rokotukset hankittu, joten suurin osa isoista asioista toki on kunnossa jo. Muutama lainatavara on saatu viime hetkellä järjestettyä ja pieneen tilaan menevä takki löytyi vahingossa kesätarjouksesta juuri viime viikonloppuna, joten onneakin on kyllä ollut matkassa. Oman haasteensa tuo tietysti se, että itse Kapua-matkan lisäksi jään vielä muutamaksi viikoksi kesälomailemaan, lähinnä Peruun, kun se siinä vieressä sopivasti on. Joten aika tarkkaan pitää miettiä, mitä ja millaista on tarpeen ottaa mukaan.
Päänsärkyä akuista
Digikameran akuista tuli miltei suurin päänsärky loppumetreillä, kun mistään kotikontujen isoistakaan kaupoista ei mitään sinne päinkään sopivaa akkua löytynyt. Viime perjantaina sitten löysin ja tilasin pari vara-akkua verkkokaupasta, joka lupasi nopean muutaman vuorokauden toimituksen, joka toivottavasti pitää kutinsa! Tähän mennessä ei ole niitä vielä näkynyt, mutta josko ehtisivät ajoissa… Sain kuitenkin sähköpostiin alle tunnissa tilauksen tekemisestä ilmoituksen, että lähetys on pakattu ja matkalla, joten ehkäpä olen vielä positiivisen toiveikas.
Muuta kesänäpertelyä
Kesän aikana ei lomaa ole itsellä ollut, kun tuo loma tulee vietettyä sitten yhteen putkeen syyskuusta lokakuulle. Onneksi pientä kesätapahtumaa ja muuta sellaista on silti pystynyt tekemään, kuten Suonenjoen Mansikkakarnevaalit ja ihan viihteen puolella Tikkurila Festivaalit hyvässä seurassa musiikin ja hienon sään merkeissä, nekin heinäkuussa. Elokuussa ei sitten ihmeempiä tapahtunutkaan, ihmiset ovat palailleet lomiltaan ja sen on omissa töissään tietysti sitten heti huomannut. Kyllä tässä jo loman ja akkujen lataamisen tarpeessa onkin.
Pieni uusi kiva ”harrastus” tarttui hihaan viime viikolla, kun kävin raakasuklaaworkshopissa opettelemassa superterveellisen suklaan tekemistä! Ensimmäiset omat suklaapalat valmistuivat heti seuraavana iltana pienenä iltapuhteena jo kotosalla. Ehkä näitä tehdään reissuunkin, mene tiedä 🙂 jos vaan suinkin ehdin.
Kesällä on seurattu myös projektia koiranpentuja. Nelijalkaisella asuinkumppanillani Stellalla oli kesän alussa erään pohjoisen pojan kanssa kesäromanssi, jonka lopputulokset tupsahtivat kolme viikkoa sitten maailmaan. Luultavasti minulla ehtii olla koiraa enemmän ikävä kuin sillä minua, kun nuo riiviöt alkavat kunnolla kävellä, riehua ja kasvattaa hampaita, joilla on kiva nakerrella ja järsiä vähän kaikkea!
Loppurutistusta vailla…
No, tämä oli tilanne kun aloin kasata mukaan tulevia kamppeita:
Eli epätoivoinen olotila lähinnä. Ei se kuitenkaan enää niin mahdottomalta näytä, ehkä… 😀
Rahavuoren huipulle…
Jollei ihmeitä tapahdu, emmeköhän hoida poppoomme Huayna Potosín huipulle. Sen toisen eli keräystavoitevuoren huipulle on meillä vielä matkaa. Juuri nyt yhteisen mittarin saldo näyttää 64 956,89 €, kun koko tavoitteemme tänä vuonna on se 100 000 €. Itse en ole ikävästi saanut rikki omaa ensimmäistä tuhattani, joten sillä aikaa kun olemme maailmalla omalla kustannuksellamme katsomassa, miten varoja käytetään ja mitä niillä saadaan kohdealueilla aikaan, auta minua ja meitä tavoitteemme saavuttamisessa! Se onnistuu lahjoitussivuni kautta www.kapua.fi/osallistuja/johanna-sivunen/ tai pankkisiirtotiedoinkin: Tili FI63 1745 3000 0979 58, Saaja: Väestöliitto (keräyslupamme haltija), Viite: 30122.
Suuri kiitos tuestasi ja avustasi maailman köyhimpien elämän parantamiseksi!
Reissukuulumisia – tule mukaan matkalle!
Kirjoitan kuulumisia matkan varrelta tännekin, jos yhteydet toimivat ja onnistuu. Tarkoituksemme on päivittää jatkuvasti Kapuan blogia matkalta, joten tervetuloa seuraamaan matkaa myös sitä kautta! Meille saa perille yhteisiä terveisiä osoitteeseen retkikunta@kapua.fi – jos haluat maailmalle lähettää osoitteeseen henkilökohtaisen viestin, kirjaapa viestiisi nimeni viestikenttään 🙂
Kuulumisiin!
Tänä kesänä vehreyttä Suomen kesässä on riittänyt ja riittää, sen verran vähemmällä paahteella on tänä vuonna päästy. Jos paahteen vähäisyys jossakin näkyy, niin kotiparvekkeen chilit eivät ole tänä kesänä yhtä ahkerasti ja antaumuksella jaksaneet puskea syötävää kuin vuosi sitten – hengissä ovat kuitenkin, joten mikäpä tässä. Kuva on siis viime kesältä.
Kesäaika on tänä vuonna edennyt kesälomatta, kun kesälomia vietetään sitten syksyllä Kapuan Bolivia-matkan merkeissä, ja itsellä vielä muutaman viikon sen jälkeen Perussa, josta Dallasin ja New Yorkin kautta välilennoin koetan suoriutua Eurooppaan ja kotimaahan. Tässä vaiheessa sitä onkin viimeistään herännyt siihen, että kaikki matkaan mukaan tarvittava tavara olisi joko jo hankittu tai sen hankkimisesta tai lainaamisesta olisi jotenkin sovittu – omalla kohdallani tarvetilanne näyttää tällä hetkellä hyvältä, laskettelulasitkin järjestyvät lainaan eräältä aiemmalta kapuajalta 🙂
Rokotusten ensimmäinen kierros on hoidettu, rokotustodistus on saatu, ja passikin on voimassa riittävästi – lentoliputhan saimme jo keväällä. Onneksi tässä on ehtinyt näitäkin asioita vähän ajatella ja hoitaa niitä kuntoon. Rokotuksia pitää vielä käydä ottamassa toinen satsi ennen lähtöä sekä paluun jälkeen tietyn ajan kuluttua.
Piisaako kunto vuorelle ja korkeuksiin?
Aika monella ryhmän kapuajalla on suurimpina haasteina itse varainkeruun lisäksi tai ohella tuntunut olleen kunto ja sen kohottamisen tarve. Alkuvuodesta varsinkin itselläkin oli olo, että mitäköhän tästä tulee, kun kädestä sai katkeamisen jälkeen kipsin pois ja piti uudelleen alkaa jotenkin saada kädestä ”yhteiskuntakelpoista” sekä hankkia takaisin toipumistauolla repsahtanut kunto ja lihasvoima. Tässä vaiheessa vuotta pääsee kuitenkin onnekseen toteamaan, että hyvä tulee ja parempaa luvassa – uutteralla työllä ja sitkeydellä on sekä käsi että yleiskunto ja voimat alkaneet palata, ja on päässyt kaikin puolin jo takaisin rakkaiden liikuntaharrastusten pariin. Juostenhan ei toki Boliviassakaan kipitetä mihinkään niissä korkeuksissa, mutta vahva kroppa ja hyvä peruskunto ovat kyllä omasta kokemuksesta avaimia onnistumiseen useammassakin asiassa, myös hitaasti etenevässä taivaltamisessa.
Oma 6088 euron rahavuoreni etenee sekin hitaasti mutta jokseenkin varmasti. Tarvitsen kuitenkin yhä apua tämän tavoitteen saavuttamisessa. Haastaisitko sinä mukaan itsesi ja ystäväsi vaikkapa yhden kahvin ja pullan hinnalla ja pukkaisit minua samalla ylöspäin vuorenhuipulla – eurolla per metri? 🙂 Matkaani et lahjoituksellasi siis tue, sen maksan ihan itse omasta pussistani – kaikki lahjoitetut varat kanavoidaan yhteistyöjärjestöillemme Plan, Väestöliitto, Kynnys ry ja Taksvärkki ry.
Alla tiedot siihen, miten voit auttaa. Kapualle voi lahjoittaa suoraan vähintään viiden euron summan (Väestöliiton keräysluvalla olevalle keräystilille:, täältä; jos haluat, että apusi näkyy kanavoituneena kauttani, tee lahjoitus täältä; jos haluat toimia pankin kautta tilisiirrolla, lahjoita alla olevin tiedoin:
Saaja Väestöliitto (keräysluvan haltija), tili: FI63 1745 3000 0979 58, viite: 30 122
Samalla suuri kiitos kaikille tavoitteen saavuttamisessa minua ja meitä jo auttaneille!
Alla vielä pienen videotarinan muotoon muokattu peruste ja syy sille, miksi tässä hankkeessa olen mukana 🙂
Kesä on hyvää vauhtia jo puolessavälissä menossa, vaikka lämpötilat eivät olekaan viime vuosien tapaan paukutelleet 30-40 asteen rajoilla, ja epävakaatakin on riittänyt. Joitakuita epävakaisuus tuntuu kiukuttavan toisia enemmän. Minusta on vain mukavaa, että ylipäätään ulos voi mennä liiemmälti vaatetusten päälle miettimättä ja ei varsinaisesti rukkasia ja karvahattuakaan kuitenkaan tarvita. Kesäaikakin on pitkälti kulunut työn merkeissä, kun kesäloman tulee viettäneeksi hieman kauempana koko Suomesta ja Euroopasta.
Meillä on tosiaan lähtöön puolisentoista kuukautta enää. Bolivian suunnalla omakustannereissussa odottavatkin varsin toisenlaiset haasteet ja ympäristö. Boliviassa näyttivät lämpötilat olevan lähempänä nollaa tässä tälläkin viikolla. Korkealla vuoristossa ja altiplanolla eivät lämpötilat ehkä muutenkaan kovin korkeita ole, ja itse Huyana Potosíllahan onkin sitten luvassa lunta ja jäätikköäkin. Tavoitteenahan on kivuta ja kavuta ja könytä 6088 metrin korkeudella olevalle huipulle. Tuo toki jännittää, sillä tavalla positiivisesti, mutta ei missään nimessä mahdottomana tai kauhistuttavana haasteena.
Enemmän jännittää se, saanko kontollani olevaa osuutta kapuajien tämän vuoden 100 000 euron kokonaistavoitteesta kasaan määräajassa. Sen ei toki tarvitse olla täynnä ennen matkaan lähtöä, vaikka ensimmäinen pirtsakka kapuaja Maijuhan otti ja täräytti jo minimitavoitteensa täyteen 🙂
”Rapakon takana” saadaan meikäläisittäin pienellä summalla aikaan jo vaikka mitä, sen verran suuret ovat elintaso- ja elinoloerot esimerkiksi Suomen ja yhden maailman köyhimmän valtion Bolivian välillä. Niinpä olen kiitollinen jokaisesta eurosta, jonka teiltä turuilla ja toreilla kohtaamiltani ihmisiltä olen saanut tähän mennessä yhteiseen tavoitteeseemme tyttöjen ja naisten olojen parantamiseksi! Haluan myös kiittää kaikkia netti-/pankkikeräykseen jo osallistuneita, Kapuaa ja välillisesti minua ”kapua-työntekijää” tukeneita, jotka olette tähän mennessä ojentaneet auttavan kätenne auttaaksemme kaikkein heikoimmassa asemassa olevia.
Olen kanssakapuajien kanssa ollut mukana esimerkiksi viime viikonloppuna Suonenjoen Mansikkakarnevaaleilla Kapua-teltassa ja tavannut lukuisia hankkeen tukijoita sielläkin. Artikkelin kuva on karnevaalien karnevaalikulkueesta, jossa edustin asiaa tällä kertaa oravaksi pukeutuneena.
Paljon mielenkiintoisia, antoisia keskusteluita on käyty, ja työtunteja tai ajokilometrejä laskematta on oltu mukana heilumassa 🙂 Karnevaalit olivat oikein mukava kokemus, ja kunhan tässä ehditään, niin karnevaalien tuottokin siirtyy tuonne Kapua-lahjoitustilille viemään meitä kohti tuota sadantuhannen euron rahavuoren huippua. Itseltäni omalla vastuullani olevasta osuudesta puuttuu vielä noin 90 %, enkä saavuta tavoitetta ilman jokaisen apua.
Haluaisitko olla mukana tukemassa kaikkein köyhimpiä, tyttöjä ja naisia? Liikenisikö sinulta vaikkapa vitonen keräykseen? Klikkaapa itsesi osoitteeseen http://www.kapua.fi/osallistuja/johanna-sivunen/ Jos mieluummin toimit puhtaasti tilisiirron ja pankin kautta, tässä tarvittavat tiedot siihen:
Saaja Väestöliitto (keräysluvan haltija), tili: FI63 1745 3000 0979 58, viite: 30 122.
Poliisihallituksen myöntämä keräyslupa 2014/13950 on voimassa koko Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta, 31.12.2016 asti.
Kiitos avustasi!
Kiireinen kevät on takanapäin, ja kesä on täällä, vaikkakin aika viileänä ja epävakaana vielä toistaiseksi. Toukokuussa tapahtui Kapua-rintamallakin paljon kaikenlaista – itse olin kapuaja Lauran kanssa 16.5. Tikkurilassa pitämässä Kapua-pistettä Mahdollisuuksien torilla. Kapua osallistui myös Helsingin Maailma kylässä -festareille viikkoa myöhemmin – myös siellä tuli oltua paikalla. Ehkä tapasimme jommalla kummalla pisteellä!
Keräys etenee – mutta tavoitteesta puuttuu vielä euroja
Olemme saaneet kokoon tavoittelemastamem rahavuoresta jo yli 40 000 euroa. Ihan jokaisella lahjoituksella ja summalla on ollut ja on merkitystä kohti tavoitetta taivallettaessa. Sinäkin voit auttaa. Nyt jos koskaan tavallisten ihmisten rooli korostuu vakaamman maailman edellytysten tukemisessa, kun kehitysapuakin leikataan rajusti. Juuri tytöt ja naiset ovat kaikkein heikoimmilla kriisitilanteissa ja köyhissä yhteisöissä. Juuri heitä tukemalla autamme heitä rakentamaan sellaista elämää ja yhteiskuntaa, että lapset pääsevät tekemään sitä mitä kuuluukin – leikkimään ja kouluun ja päättämään omasta elämästään.
Mikä on meille vähän, on muualla paljon
Tänäkin keväänä olen saanut viettää etuoikeutettua elämää käyden töissä, suorittaen uusia opintoja, harrastaen lempiurheilulajejani ja viettäen vapaa-aikani kuten haluan, siinä seurassa, missä haluan. Niinpä oman elämän kipukohdista ja ongelmista valittaminen on tuntunut välillä aivan absurdilta. Niin kuin tässä jokin todellinen hätä olisi koskaan… 🙂 Siksihän minä olen mukana Kapuassa. Isolla joukolla olemme enemmän ja pystymme saamaan muutosta aikaan!
Auta sinäkin meitä. Lahjoita vaikka pullakahvien hinta hyvään tarkoitukseen! Pienestäkin summasta on iso apu. Tämän vuoden teemamaassa Boliviassa tavoitteena on parantaa lasten asemaa, perustamalla esikouluja, järjestämällä riittävä ravinto sekä tarjoamalla terveydenhoito, turvallisessa elin- ja asumisympäristössä. Tällä hetkellä Boliviassa tuhannesta lapsesta kuolee 57 ehtimättä nähdä viidettä sytymäpäiväänsä. Synnyttävistä äideistä 60% on täysin terveydenhuoltopalveludien ulkopuolella.
Lahjoituksen teet helposti pankista näillä tiedoilla: Saaja Väestöliitto (keräysluvan haltija), tili: FI63 1745 3000 0979 58, viite: 30 122.
Poliisihallituksen myöntämä keräyslupa 2014/13950 on voimassa koko Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta, 31.12.2016 asti.
Kiitos avustasi!
Tässä on pian Kapua-vuosi jättänyt taakseen neljännesvuosirajapyykin. Tapasimme Kapua-ryhmän kesken tammikuun lopussa, ja siitä on nyt kolme kuukautta jo! Mihin ihmeeseen aika kuluu – paitsi tavallisen elämän ja arjen pyörittämiseen, sitähän tämä on. Kuten kirjoittelin tuumailujani kuluneesta taipaleesta Kapuan yhteisessä blogissa viime viikolla, ei niitä tunteja mistään tupsahtanut vuorokauteen lisää Kapuan myötä. Mutta ei se mitään 🙂 Tässähän voi samalla opiskella priorisointia ja aikataulutusta kaiken muun ohella!
Mitäs kaikkea tässä onkaan viime aikoina sitten tapahtunut. Kapuaja Elina järjesti Kapua-seinäkiipeilykokeilun (josta tämänkertaisen kirjoituksen pääkuva) pari viikkoa sitten, missä olin mukana – ja jäin koukkuun! Sen verran pahasti, että ensi viikolla menen yhden illan mittaiselle kiipeilyalkeiskurssille. Katsotaan miten se siitä sitten etenee. Kokemus ja tunne vain oli niin huikea, kun uskalsi lähteä kiipeämään, kun vielä korkeat paikat jonkun verran pelottavat – kun huomasi pystyvänsä. Eipä tuota oikein voi sanoin kuvaillakaan.
Kevääseen mahtuu luonnollisesti myös koirajuttuja!
Jaan arkeni ja asuntoni nelijalkaisen ystäväni Stellan kanssa, joka on se tryffelikoirana monen tunnistama, lagotto romagnolo -rotuinen karvakasa. Stella vesikoirana pitää uimisesta. Näin ulkouimakauden vielä ollessa pahasti alkamatta kävimme muutama viikkoa sitten koiraporukalla koirauimalassa uimassa.
Jokin aika sitten edustimme myös Suomen Lagottoklubia lemmikkieläinmessuilla, missä Stella toimi rapsukoirana Lagottoklubin messuosastolla. Kerrankin sai Stella riittävästi (jos sellaista määrää edes on) rapsutuksia ja ihmisten iloa koiran koskettamisesta ja rapsuttelusta oli kiva seurata. Varsinkin erään sokean pikkupojan reaktio koiraan sai aika sanattomaksi. Päivästä jäi hyvä fiilis, ja messut kokonaisuudessaan olivat kuulemma olleet Lagottoklubille menestys.
Kapuajarintamalla tapahtuu
Arjen töissäkäyntien ja muiden rientojen lisäksi on viime viikkoina tupsahtanut kalenteriin tarjolle jo useampikin Kapuajien järjestämä tapahtuma. Suurikokoisin näistä on varmasti Arja Korisevan hyväntekeväisyyskonsertti Espoon tuomiokirkossa 27.10.2015 (lisätietoja tulossa) – lippuja tilaisuuteen saa jo Lippukaupasta.
Kapuajat ovat mukana myös seuraavassa Ravintolapäivässä 16.5. kun Bistro Kapua avaa ovensa Väestöliiton Väentuvassa Kalevankatu 16:ssa. Lisätiedot ja huippukokki Jouni Toivasen suunnitteleman brunssimenun löydät täältä.
Samana päivänä eli 16.5. järjestetään Mahdollisuuksien tori, jossa Kapuajat ovat myös mukana. Mahdollisuuksien toreja järjestetään eri puolilla Suomea, ja tänä vuonna torien teemana on yhteisöllisyys. Löydät meidät Sinirikon puistosta Tikkurilasta, Tikkurilan keskustasta Peltolan torin vierestä.
Nopeana toimijana ehdit myös vielä ilmoittautua mukaan Natura Vivan toukokuussa järjestämälle Kapua-melontakurssille Vuosaaressa – katso lisätiedot Kapuan tapahtumat -sivulta. Kyseessä on alkeiskurssi.
Ensi viikonloppuna seuraavat tapahtumat!
Harrastan itse judoa, ja oma judoseurani Tikkurilan Judokat järjestää vuoden 2015 judon SM-kilpailut Tikkurilassa 25-26.4. Tikkurilan Urheilutalolla (Trio Sport Center). Olen paikalla sekä kilpailemassa että kapuamassa – tule siis käymään Kapua-pisteellämme tiedonhaussa ja ostoksilla – toki Kapuan lippaaseen saa pudottaa lantin ilman ostostentekoakin. 🙂
Lapsille ja lapsiperheille
Kapuajat ovat mukana tarjoamassa ohjelmaa lapsille ja lapsiperheille Espoon lastenjatseilla Espoon kulttuurikeskuksessa lauantaina 25.4. klo 10-13.
Tällä viikolla on oma vuoroni kirjoittaa Kapuan yhteiseen blogiin juttu. Käy lukemassa aikaansaannos täältä!
Johanna Kapuaa apua - Bolivia 2015 